Turun toimipisteessä palvelemme asiakkaitamme monipuolisesti - turvallisuus etusijalla
Algol Chemicalsin toimipiste sijaitsee Turun sataman Länsisatamassa. Toimintamme Turussa alkoi 1980-luvulla ja olemme kehittäneet sitä vuosien varrella muun muassa laajentamalla säiliövarastokapasiteettia ja tarjoamalla sopimusvalmistuspalveluja. Pääpaino toiminnassamme on kemikaalien varastoimisessa ja pakkaamisessa.
Kemikaalien varastointi ja käsittely on laajamittaista ja luvanvaraista. Toimintaamme valvotaan säännöllisesti muun muassa TUKESin ja ympäristöviranomaisten toimesta.
"Turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Parannamme turvallisuutta jatkuvasti muun muassa koulutusten, turvahavaintojen ja -kävelyiden, auditointien, riskikartoitusten ja turvallisuuteen liittyvien parannushankkeiden avulla. Järjestämme säännöllisesti turvallisuusharjoituksia ja teemme tiivistä yhteistyötä pelastuslaitoksen ja sataman kanssa," sanoo Site Manager Joona Arvola.
"Varmistaaksemme, että asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tuntevat kemikaaleihin liittyvät riskit, haluamme opastaa heitä toimittamiemme tuotteiden turvallisessa käytössä. Tarjoamme kattavaa tietoa ja koulutusta tuotteidemme ominaisuuksista, oikeista käyttötavoista ja tarvittavista suojatoimenpiteistä. Näin pyrimme takaamaan, että kaikki kumppanimme voivat toimia turvallisesti ja vastuullisesti, minimoiden mahdolliset riskit ja edistäen turvallista työympäristöä", Arvola kertoo.
Turvalliset pakkaukset ja kemikaalien turvallinen käsittely
Tarjoamme asiakkaillemme apua oikeanlaisten pakkausten valinnassa, ja kiinnitämme erityistä huomiota kestävään kehitykseen. Vähentääksemme pakkausjätettä kierrätämme materiaaleja ja olemme viime vuosina panostaneet erityisesti IBC-pakkausten uudelleenkäyttöön. Huolehdimme kemikaalipakkausten tarkastuksista ja huolloista niiden koko elinkaaren ajan. Lisäksi tarjoamme asiakkaille opastusta tarvittaessa heidän toimitiloissaan kiertopakkausten turvallisessa käytössä.
Bulk-toimitukset ja varastointipalvelut
Tarjoamme asiakkaillemme tuotteiden varastointipalvelua säiliöissä, joista toimitukset onnistuvat sujuvasti maantiekuljetuksin suoraan asiakkaan toimipisteisiin. Lisäksi tarjoamme IBC-säiliöiden vuokrapalvelua, joka tuo joustavuutta varastointitarpeisiin. Keskitymme logistiikan ja kuljetusten tehokkuuteen ympäristövaikutusten minimoimiseksi, ja pyrimme aktiivisesti vähentämään polttoaineen kulutusta ja päästöjä.
Sopimusvalmistus
Valmistamme asiakkaan reseptin mukaisia tuotteita avaimet käteen -periaatteella.
Vastuullisuus kaikessa toiminnassamme
Vastuullisuus on keskeinen osa toimintaamme. Meille se merkitsee konkreettisia tekoja jokapäiväisessä työssä. Pyrimme jatkuvasti varmistamaan, että toimitusketjumme toimii turvallisesti ja vaatimusten mukaisesti. Tiedostamme kemikaalitoimittajana oman merkittävän roolimme toimitusketjun vastuullisuuden edistämisessä.
- ISO 9001:2015, ISO 14001:2015 ja ISO 45001:2018 -standardien mukaiset johtamisjärjestelmät sekä kemikaalikauppaan painottunut Responsible Care -ohjelma ohjaavat meitä tavoitteelliseen ja tehokkaaseen työhön.
- EcoVadis -kestävän kehityksen arviointijärjestelmä.
- Noudatamme Algol-konsernin terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja laatupolitiikkaa sekä liiketoimintaperiaatteita, jotka määrittelevät eettiset periaatteet kaikkien yksiköiden ja työntekijöiden toiminnalle.
- Meillä on käytössä arviointiprosessi tavarantoimittajille.
- Olemme sitoutuneita täyttämään REACH-asetusten vaatimukset.