Arvioinnit tukena vastuullisuustyön kehittämisessä

Artikkeli

Algol Chemicalsissa on jo pitkään tehty asiakastyytyväisyyskyselyjä, joiden tavoitteena on ollut selvittää, miten asiakkaiden vastuullisuusodotuksiin voidaan vastata paremmin. Asiakkailta saadun palautteen lisäksi erilaiset vastuullisuusarvioinnit toimivat hyvänä ohjenuorana työn kehittämisessä. Vastuullisuus näkyy Algol Chemicalsilla myös henkilöstön palkitsemisessa.

FIBSin, pohjoismaiden suurimman yritysvastuuverkoston, jäsenyys on antanut Algol Chemicalsille mahdollisuuden suorittaa vastuullisuuden itsearviointia. Arvioinnin pohjalta muodostuva selkeä tulosraportti tukee yhtiön vastuullisuustyön kehittämistä. Itsearvioinnin lisäksi yhtiössä on vastattu sekä toimittajien että asiakkaiden suorittamiin arviointeihin.

Näiden arviointien lisäksi Algol Chemicals on liittynyt EcoVadis-nimiseen vastuullisuuden arviointijärjestelmään ja sitoutunut kemikaalijakelijoiden Responsible Care -ohjelmaan. Kaikkien näiden sitoumusten ja arviointien kautta on saatu hyödyllistä tietoa yhtiön vastuullisuustyön tilasta ja kehitystarpeista. Kehitettävää on löytynyt ympäristövaikutusten mittaamisessa, raportoinnissa ja viestinnässä.

“Kaikki arvioinnit ovat antaneet meille hyviä eväitä kehittymiseen sekä vahvistaneet käsitystä siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Itsearviointeja suorittamalla olemme saaneet lisätietoa vahvuuksistamme ja kehityskohteistamme sekä konkreettisia suosituksia vastuullisuustyömme kehittämiseksi. Suurimmat haasteet juuri tällä hetkellä liittyvät tuotteiden hiilijalanjälkiin sekä toimitusketjun kuljetusten hiilidioksidipäästöihin”, Algol Chemicalsin HSEQ-asiantuntija Päivi Autiovuori kertoo.

Vastuullisuus osana palkitsemista

Arvioinnit ovat osoittaneet, että vastuullisuuden integrointia henkilöstön jokapäiväiseen työhön tulisi edelleen vahvistaa. Uuden työntekijän perehdytykseen kuuluu verkossa käytävä koulutus arvo- ja liiketoimintaperiaatteista. Lisäksi tarjolla on koulutusta esimerkiksi työsuojeluun, kemikaaliturvallisuuteen ja tietoturvaan liittyen. Osa koulutuksista on kaikille työntekijöille pakollisia.

“Jokaisen työntekijän tulisi ymmärtää oman työnsä merkitys vastuullisuuden toteuttamisessa ja kehittämisessä. Vastuullinen toiminta lähtee aina ihmisistä, asian ymmärryksestä, oikeasta ajattelutavasta ja sitoutumisesta”, Autiovuori toteaa.  

Henkilöstön palkitseminen on otettu mukaan osaksi vastuullisuustyön kehittämistä ja tavoitteita. Tämä auttaa johtoa ja henkilöstöä kiinnittämään vastuullisuuteen enemmän huomiota sekä toimimaan tavalla, joka edesauttaa tavoitteiden saavuttamista. Tällä hetkellä Algol Chemicalsissa vastuullisuus huomioidaan palkitsemisessa muun muassa turvallisuudessa ja resurssitehokkuudessa. 

“Olemme asettaneet tavoitteiksi raportoida turvallisuushavaintoja ja suorittaa toimipistekohtaisia turvakävelyjä tietyn määrän vuosittain. Lisäksi kiinnitämme erityistä huomioita tuotteissa tai toimituksissa havaittuihin poikkeamiin. Tehdyt turvakävelyt, raportoidut turvallisuushavainnot ja poikkeamien tehokas käsittely vaikuttavat positiivisesti henkilöstön palkitsemiseen”, Autiovuori listaa. 

Autiovuoren mukaan integrointia voidaan kehittää edelleen palkitsemisen ja perehdytyksen lisäksi järjestämällä vastuullisuuskoulutusta sekä lisäämällä sisäistä viestintää vastuullisuuteen liittyvistä projekteista, tavoitteista ja haasteista. 

Lisätietoja

Päivi Autiovuori, Team Leader, HSEQ, p. 050 588 0488.

Tutustu Algol Chemicalsin vastuullisuustyöhön.

Tagit:  Vastuullisuus